------------------------------------------------------------------------------------------ 

  • Click here to download the English translation of the text below. (PDF)

------------------------------------------------------------------------------------------

 

”Minusta ei saa hyviä kuvia.”

”En ole koskaan tyytyväinen omiin kuviini.”
”Kun joku kuvaa lähettyvilläni, varmistan, etten osu vahingossakaan kuviin.”

”Kieltäydyn aina kuvaamisesta. Jos joku yrittää ottaa minusta kuvaa, poistun paikalta, piiloudun, työnnän käden linssin eteen tai hautaan naamani siihen, tai suutun kuvaajalle.”

”Jos minun on aivan pakko olla kuvassa, jännitän ja oloni on hyvin epämukava. Saatan nälviä kuvaajaa tai väännellä naamaani piilottaakseni hermostukseni. Haluan vain nopeasti pois tilanteesta.”

”Inhoan kuvaan joutumista, mutta annan sen vain tapahtua – tiedän etukäteen, etten tule pitämään kuvastani.”

”Kadehdin ihmisiä, jotka onnistuvat kuvissa joka kerta. Helppoa, kun on hyvännäköinen.” 


Kuulostiko tutulta?

Valokuvaajana olen tullut kuvanneeksi koko liudan ihmisiä. Olen havainnut, että huomattava osa tavallisista ihmisistä tuntuu suhtautuvan joko neutraalisti tai negatiivisesti kuvaustilanteisiin, ja monia tuttujani on sattumalta yhdistänyt niinsanottu kamerakammoisuus. Mahdollinen heikko itsetunto, vääristynyt kehonkuva ja/tai kehodysforia vähentävät intoa kuvatuksi tulemisesta entisestään.

Kuitenkin kaikki ne kammoksujat, joiden kanssa olen kuvaamista harjoitellut, ovat kertoneet ilahtuneensa kuvistaan ja siitä, miltä ovat niissä näyttäneet. Kuvat ovat saattaneet jopa kohentaa itsetuntoa – “en näytäkään niin kamalalta!” – ja vähentää siten stressiä tulevista kuvaustilanteista. Minulla on myös oma historiani kamerakammoisena. Siksi haluan hyödyntää kertynyttä kokemustani voidakseni valokuvaamalla auttaa muita pääsemään yli pahimmasta kamerapelostaan, sekä tukea erilaisten ihmisten positiivista ruumiinkuvaa ja itsetuntemusta. Tavoitteeni on tietysti osittain kaupallinen, jotta minun on mahdollista toimia ammatissani, mutta myös taiteellinen ja humanistinen.

Tämä teksti on laadittu niille meistä, jotka kokevat kuvissa esiintymisen jollain tavalla vaikeaksi, ja jotka joko haluaisivat siitä huolimatta itsestään kuvia tai pyrkivät vähentämään kammoaan selvitäkseen pakollisista kuvaustilanteista.

Pohjaan tekstini omakohtaiseen kokemukseeni kameran kammoamisesta ja kamerakammoisten kuvaamisesta, tietämykseeni valokuvaamisesta yleisesti, ja sosiaalipsykologisiin havaintoihini pienellä teoriatietämyspohjalla. En väitä olevani asiantuntija ammattini (valokuvaus) ulkopuolisissa asioissa. En myöskään väitä pystyväni ratkomaan vaikeita psyykkisiä ongelmia tai tarjoavani helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja, jotka toimisivat kaikille olosuhteista riippumatta.

Tekstini ei käsittele eikä koske ammattimalleja lukuun ottamatta osion "Kuvattavasta riippuvat seikat" toista puoliskoa.

 

Mitä kuvassa onnistuminen tarkoittaa?

Kuvassa hyvältä näyttäminen ei ole helppoa – jos olisi, siitä ei olisi mahdollista tehdä ammattia (mallit) eikä miljoonabisnestä (muotimaailma). Joitain ihmisiä kamera tuntuu ”rakastavan” ja heillä on tapana näyttää kuvissa hyviltä. Tällainen ominaisuus voi olla synnynnäinen tai harjoiteltu tai yhdistelmä molempia. Valtaosalle kuvassa onnistuminen ei ole itsestään selvää, ja näille ratkaisevinta on luontevuus. Rentous, tai vastaavasti kireys, näkyy kuvassa kuin kuvassa.

    Nähdäkseni suuri osa niistä ongelmista, joiden kanssa kuvaustilanteissa painitaan, juontuvat moninaisista väärinkäsityksistä ja vääristyneistä näkemyksistä sekä yksinkertaisesti tiedon puutteesta. Olen alle luetellut tyypillisimpiä arkikuvaukseen liittyviä ongelmia.


Kuvattavasta riippuvat: 

1. Psyykkiset seikat

  • kameran/kuvaustilanteen aiheuttama jännitys, pelko, ahdistus tai muu epämukavuustila – Jos on oppinut kammoamaan kameraa, kammo yleensä toistuu kuvaustilanteesta toiseen samankaltaisena. Reagointitapoja on erilaisia: jotkut jähmettyvät, toiset heiluvat ees taas tai vääntävät naamaa.

  • tilanteen, jossa kuvataan, aiheuttama epämukavuustila – Sosiaalisessa kulttuurissa on tiettyjä tilanteita, joissa oletusarvoisesti tai tyypillisesti kuvataan, kuten häät, syntymäpäivät, lomamatkat, kissanristiäiset jne. Jotkut kokevat jonkin tällaisen tilanteen valmiiksi epämiellyttäväksi, esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelon takia, kuvaamisesta riippumatta; kameran läsnäolo voi voimistaa ahdistusta entisestään.

  • ennakko-oletus epäonnistumisesta kuvassa – Ts. noidankehä. Jos on nähnyt itsestään voittopuolisesti sellaisia kuvia, joihin ei ole tyytyväinen, olettaa, että näin käy vastaisuudessakin.

  • epävarmuus omasta ulkomuodosta – Henkilöllä saattaa olla mielessään lista tietyistä "ongelmakohdista" omassa fyysisessä olemuksessaan, liittyen vaikkapa mittasuhteisiin, ihon kuntoon, hiuksiin ja muihin ulkoisiin tai tyylillisiin seikkoihin, ja on usein hankala selittää toisille ihmisille tyhjentävästi, miksi juuri jokin kohta itsessä tuntuu väärältä tai häiritsee. Tämä on tyypillinen ongelma erityisesti kehodysforiasta kärsiville ihmisille.

2. Harjoiteltavissa tai hallittavissa oleva fotogeenisyys  – Mallin ammatissa nämä ovat erityisen tärkeitä. Useimmilta ihmisiltä ei voi vaatia vastaavaa taitoa, samalla tavalla kuin valtaosa ihmisistä ei oletusarvoisesti osaa rakentaa toimivaa kellon koneistoa.

  • kehonhallinta tai ”poseeraustaidot” eli omien fyysisten ulottuvuuksien tunteminen, ymmärrys omista parhaista ominaisuuksista, kehon, ilmeiden ja eleiden hallinta

  • sanaton tunnesisällön välittäminen, muuntautumis- ja eläytymiskyky

  • ymmärrys valosta ja tilasta, valon suunnasta ja luonteesta, mukautuminen ympäristöön ja olosuhteisiin

  • yhteistyökyky valokuvaajan (ja muiden mahdollisten avustajien) kanssa

 

Kuvattavasta riippumattomat: 

1. Kuvaajan taidot – Mikäli kuvaajan taidoissa on puutteita, todennäköisyys kuvassa onnistumiseen usein pienenee.

Huomatkaa, että en tässä puhu ammattikuvaajista tai pitkän linjan harrastajista, vaan aivan tavallisista kanssaihmisistä, joilta ei ole tarpeen odottaa mainittavia kuvaustaitoja. Tämän rajauksen teen siksi, koska yleensä valtaosan kuvista, joita itsestämme näemme, ottavat ei-ammattilaiset. Ammattikuvauksessa kuvaajalla on suurempi hallinta omista tuotoksistaan, jolloin tietoisesti tehtyjen valintojen rooli korostuu. 

Tavallisimpia ongelmia perehtymättömille: 

  • aihevalinta/ tilanteen taju – esimerkiksi syödessä, humaltuneessa tilassa tai hyvin väsyneinä on vaikea edustaa.

  • ajan käyttö – yksinkertaisesti sanottuna hyvien henkilökuvien ottaminen vie yleensä paljon aikaa

  • ympäristön valinta – joskus on vaikea nähdä omaa onnistumistaan kuvassa, jos taustalla on sotkuinen kämppä tai ankea bussikatos, tai jos kuvattavan päästä näyttää kasvavan liikennemerkki tai huonekasvi.

  • mallin ohjaus – myös kuvaaja voi aiheuttaa kohteelleen epämukavuutta, tai vastaavasti auttaa rentoutumaan esteettisten seikkojen (repsottava kaulus, korun lukko edessä, ruokatahra paidassa) huomioinnin lisäksi.

  • kuvavalinta – internetin aikakaudella kuvien monentamisesta on tullut käytännössä ilmaista, ja monet latovat kaikki illanistujaisista näpsimänsä n+1 kuvaa seuraavana aamuna muiden pällisteltäviksi juuri katsomatta, miltä kuvat (saati sitten niissä esiintyvät ihmiset) näyttävät.

  • rajaus ja sommittelu – jos on epävarma kehostaan, voivat kokovartalokuvat olla jopa tuskallista katsottavaa. Lisäksi tietyt asennot ja kuvakulmat vääristävät kehon ja kasvojen mittasuhteita.

  • valaistus

    • vähäinen tai liiallinen – hämärä kuva tuo mukanaan rakeisuutta ja voi saada kohteensa näyttämään tympeältä. Puhki palaneista kasvoista taas ei ehkä erota mahdollisia ihovirheitä, mutta harva näyttää siitä huolimatta hyvältä muistuttaessaan palavaa hehkulamppua.

    • suoran automaattisalaman käyttö – pahimmassa tapauksessa tuloksena on kiiltävä naama ja punaiset silmät.

    • sekavalo eli useita samanaikaisia erisävyisiä valonlähteitä – tavallisimmin sekoittuvat sinertävän valkoinen luonnonvalo ja hehkulampun keltainen valo tai loisteputkien vihertävä valo.

    • ruma valo – myös yksivärinen valo saattaa viedä kasvoilta värin tai vääristää sen vihertäväksi tai keltaiseksi, jos valon lähde on loisteputki.

    • suunta – voimakas valo suoraan alhaalta on klassinen esimerkki epäedullisesta valaistuksesta, koska se luo raskaita varjoja, mutta se, millainen valo on kasvoille edullisin tai epäedullisin, on yksilökohtaista.

  • tekniset (asetukset ja puutteet)

    • valkotasapaino – sisällä otetuista kuvista tulee monesti keltaisia tai kellanpunaisia

    • liian pitkä valotusaika eli ”tärähtäminen”

    • hallitsematon epäterävyys eli ongelmia tarkentamisessa

    • heikko kuvanlaatu – esim. rakeisuus ja värien toisto. Laatuun vaikuttavat paitsi asetusvalinnat ja olosuhteet (valon määrä), myös kamera ja linssi.

2. Luontainen fotogeenisyys – kuten huomaamme, tämä seikka on vain yksi muiden joukossa. huomionarvoista on myös se, ettei ”fotogeeninen” ole yhtä kuin ”hyvännäköinen”, vaan nämä ominaisuudet ovat toisistaan riippumattomia, vähän samaan tapaan kuin on mahdollista olla karismaattinen olematta kaunis, tai vastaavasti kasvokkain viehättävä, mutta kuvissa ilmeetön.

 

Millaiseen lopputulokseen pyritään?

Monille henkilöille ja useimpiin käyttötarkoituksiin riittää, että on kuvassa niin sanotusti itsensä näköinen, häiriötekijöittä. Erityisen kamerakammoisten ihmisten on hyvä pyrkiä ensisijaisesti siihen, että tunnistaa itsensä kuvasta, eli että kuva vastaa omaa sisäistä mallia siitä, miltä omasta mielestään kuuluu näyttää. Tätä ei pidä sekoittaa mahdollisiin itselleen asettamiin vaatimuksiin tai tavoitteisiin (esim. laihtuminen/lihominen), jotka eivät liity suoranaisesti valokuvaukseen eivätkä kuvattavana olemiseen. Kun pahin kamerakammo hellittää, voi tietysti katseen suunnata taas uusiin tavoitteisiin (esim. mallimaisiin poseerauksiin).

 

 

Valottiko yllä oleva teksti mahdollisesti omaa kamerakammoisuuttasi? Heräsikö kysymyksiä, ajatuksia tai muita tuntemuksia? Olenko mielestäsi täysin väärässä kaikin tavoin, ja haluat oikoa älyvapaita päätelmiäni? Haluaisitko toteuttaa itsestäsi kuvan, kuvasarjan tai peräti panostaa pitkäjänteiseen projektiin? Ota yhteyttä!

 

 

 

 

Harjoitus 1. Missä tilanteissa ja olosuhteissa sinusta otetaan useimmiten kuvia? 

Käy läpi kuvia, joissa esiinnyt. Millaisissa tilanteissa ne on valtaosin otettu? Mitä olet tuntenut kuvaushetkellä? Miksi et ole tyytyväinen siihen, miltä niissä näytät? Mihin tarkalleen ottaen et ole tyytyväinen? Voit hyödyntää laatimiani listoja miettiessäsi vastauksia kysymyksiin.

 

Harjoitus 2. Perusilme

Katso itseäsi peilistä yrittäen pitää kasvojesi lihakset mahdollisimman rentoina. Vaihtoehtoisesti: katso ensin muualle tai pidä silmiäsi hetken kiinni ennen kuin katsot itseäsi peilistä. Tällainen on perusilmeesi. Kuvittele samaan tilaan kamera tai pyydä jotakuta kohottamaan kamera sinua kohti. Muuttuuko ilmeesi? Miten? Mitä tuntemuksia herää? Halutessasi toista harjoitus kiinnittäen tällä kertaa erityistä huomiota kehoosi: perusasentoosi ja ryhtiisi. Millä tavalla seisot, kun olet ajatuksissasi? Miten olemuksesi muuttuu, kun olet tietoisempi ympäristöstäsi?

 

Harjoitus 3. Fotogeenisyys vs. hyvännäköisyys ja sen hahmottaminen 

Listaa tai etsi netistä näyttelijöitä, malleja tai muita julkisuuden hahmoja, joiden ammatti on jollain tavalla tekemisissä ulkonäön ja olemuksen kanssa. Ketkä ovat mielestäsi erityisen karismaattisia? Keillä on klassiset kasvonpiirteet? Kuka on söpö, kuka viehättävä, kuka komea? Keistä löydät mielestäsi parhaita kuvia? Entä ketkä ovat edustavimmillaan juuri valkokankaalla/live-esiintymisissä? Kiinnitä erityisesti huomiota niihin henkilöihin, jotka eivät mielestäsi kuulu jokaiseen kategoriaan.